Outi Kähkönen:
Pitääkö laulua opettaa?
Koulutus – kova tie huipulle?
Monet maallikot uskovat, että ääni menettää koulutettaessa luonnollisuutensa, tulee kolkoksi ja omituiseksi "putkilauluksi", etenkin klassisessa laulukoulutuksessa. Tämä käsitys perustuu enimmäkseen ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen. Onneksi sentään yhä useammat ymmärtävät, että koulutus avaa ääni-instrumentin mahdollisuudet ja luo vahvan perustekniikan, niin että ääntä voidaan sitten käyttää erilaisen musiikin esittämisessä aina kunkin tyylilajin vaatimusten mukaan.
Laulunopettajien kyky opettaa tulkintaa on sekin joskus kyseenalaistettu; ikään kuin laulutunnit olisivat pelkästään lauluteknisiä ääniharjoitussulkeisia. Sanotaan silti myös, että tekniikka vapauttaa ilmaisun. Tämä on varmasti osittain totta, mutta ei mielestäni vapauta opettajaa opettamasta myös tulkintaa. Laulunopiskelija saattaa tuntea sisällään paljonkin tunteita ja hänellä olisi yleisölle paljon persoonallista annettavaa, mutta keinovarat ehkä puuttuvat. Opettaja, jolla itsellään on taiteilijan tausta, voi auttaa tällaista nupullaan olevaa tulkitsijaa rohkaisemalla ja antamalla esimerkkejä, vaatimalla lisää, keksimällä vapauttavia harjoituksia ja inspiroimalla jo omalla persoonallisuudellaan.
Laulajiksi pyrkiviä on yllin kyllin. Kaikille laulun aloille on kova tunku. Jos ajatellaan, että julkisuudessa suhtaudutaan klassiseen ja oopperalauluun melko nuivasti, on kuitenkin ihmeellistä, että valtava määrä nuoria opiskelee klassistakin laulua musiikkiopistoissa ja konservatorioissa. Heistä todella monet ovat niin hyviä, että haaveilevat ammattilaulajan urasta. Sibelius-Akatemian pääsykokeissa laulumusiikin solistiseen koulutusohjelmaan voidaan hyväksyä vain murto-osa pyrkijöistä. Popjazz- ja muiden rytmimusiikin laulutyylien maailmaan vasta tungosta onkin! Nuoret luulevat yleisesti myös, että sinne voi päästä helpommalla, ilman koulutusta ja opiskelua. Tästä tietenkin Idols-formaatti on melkoinen esimerkki. On siis todella mahdollista tulla idoliksi suoraan yhden kilpailun, tosin rankan sellaisen, kautta. Onko se siis oikotie artistiksi? Ammattilaisen näkökulmasta työ oikeastaan vasta alkaa siitä, mutta julkisuus antaa aika yksipuolisen, jopa väärän kuvan, musiikkialan kovasta maailmasta. Kestääkö ääni? Kestääkö psyyke? Nämä ovat todellisia kysymyksiä; tarinat todellisuudesta taas karua kertomaa.
Ihana ääni – onko se luonnonlahja?
Laulunopettajalla on kyky rakentaa ääni. On harhaluulo, että ääni vain joko on tai ei ole. Joskus toki näitä luonnonlahjakkuuksiakin tulee - heillä on tietysti parhaat edellytykset menestyä ammatissa. Mutta äänenkäyttökoulutusta tarvitsee usein kipeästi myös muu musiikin ammattilainen. On lopulta samantekevää, minkä tyylilajin musiikkia hän itse mieluiten esittää tai opettaa. Fysiologiset tosiasiat määräävät kuitenkin, että ei ole kovin monta erilaista tapaa käyttää ääntä oikein. Väärä äänenkäyttötapa johtaa väistämättä äänen väsymiseen, käheytymiseen ja jopa äänihuulikyhmyihin, jotka hoitamattomina voivat jäädä pysyviksi - seurauksena fonastenia, äänen menetys. Joskus jopa ammattilaulajilla ei ole aavistustakaan äänen syntymekanismista. He voivat käyttää ääntään täysin fysiologian vastaisesti ja saavat pahimmassa tapauksessa kyhmyt. Etenkin ns. artistien kohdalla julkisuudessa sitten todetaan, että piti käydä leikkauksessa, aivan kuin kyseessä olisi normaali ammattitauti. Joudutaanhan seisomatyötä tekeviltäkin usein leikkaamaan suonikohjut!
Hyvin koulutetuilla laulajilla kyhmyt kuitenkin ovat melko harvinaisia, vaikka he joutuvat itse toimimaan omina mikrofoneinaan ja kilpailemaan isojen orkestereiden kanssa tai muutoin laulamaan paljon. Jotain voidaan silloin päätellä äänenkäyttötavan tarkoituksenmukaisuudesta – siis hyvän tekniikan ja koulutuksen tuomasta varmuudesta.
Laulunopettajat huokailevat joskus arkisen puurtamisensa keskellä, että taas on näitä "äänettömiä" oppilaita. Alunperin lähes äänettömästä henkilöstä voidaan kuitenkin systemaattisella koulutuksella saada aikaan puhtaasti ja kiinteästi laulava musiikin ammattilainen, jonka ääniala voi laajeta kvintistä lähes kahteen oktaaviin. Tämän voi saada aikaan ammattitaitoinen laulunopettaja, mutta se on raskasta työtä, jossa suuri osuus on oppilaan motivaatiolla ja ahkeruudella.
Luonnollista laulua
Pidetään itsestään selvänä, että instrumentalistin on ensin osattava soittaa, ennen kuin aletaan esiintyä. Sekin on itsestään selvää, että instrumentalistilla on oltava instrumentti. Laulun kohdalla voidaan unohtaa molemmat itsestäänselvyydet! Ei oikeastaan tarvitse olla soitinta, soittimen hallinnasta puhumattakaan, kun jo saatetaan päästä levyttämään. Muut avut voivat ratkaista! Koulutuksella tosin "räkäkurkusta" saisi jotenkin käyttökelpoisen pillin, mutta se vaatisi jonkin verran työtä ja harjoittelua. On toki paljon hauskempia tapoja. Luin kerran iltapäivälehdestä, että eräs populaarimusiikin edustaja antoi nuorelle aivan alussa olevalle kollegalleen neuvon: käy paljon keikoilla, niin opit laulamaan. Niinpä: On taottava, kun rauta on kuumaa, julkisuuteen on juuri päästy ja suosio houkuttaa. Olisiko kuitenkin viisaampaa ensin opiskella ja sitten lähteä keikoille?
Tavanomainen ei ole samaa kuin luonnollinen. Useimmat ihmiset ovat äänensä suhteen tapojensa vankeja - luonnollisesta laulusta ei silti voida puhua. Laulutekniikan opiskelu on oikeastaan äänen vapauttamisen oppimista. Laulun tulee syntyä luonnollisten fysiologisten funktioiden kanssa sopusoinnussa. Silloin se on myös luonnollista. Useimmille amatööreille ja harrastajille riittäisi tämä taso. Kun puhutaan laulutaiteesta, on tietysti selvää, että se vaatiikin taitoa, joka ei ole tavanomaista ja siinä merkityksessä kaikkien ulottuvilla, vaan on pitkälle viedyn jalostuksen tulos aivan kuin klassinen baletti.
Jo Goethe sanoi, että kauneus on ilmaus salaisista luonnonlaeista, jotka ilman tuota ilmaisua jäisivät meiltä ikuisesti kätketyiksi. Näin siis myös lauluäänen kauneus voi olla kätkettyä, mutta luonnonlakeja kunnioittavan opiskelun myötä sen jalous saattaa tulla julki.
Kirjoittaja on laulaja, laulunopettaja ja musiikin lisensiaatti, joka toimii laulupedagogiikan lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Hän oli Laulupedagogit ry:n puheenjohtaja v. 2000-2008 ja Sibelius-Akatemian laulumusiikin osaston opettaja v. 2001-2008. Hänen lisensiaattityönsä liittyi mm. fyysisen kielen merkitykseen laulamisessa sekä pedagogisiin kysymyksiin.
